VIIKON KAHVILA: CAFE PAULIG KULMA

Viime vuonna Kluuviin avattu kahvila Kulma ilahdutti minua kovasti. Pääsääntöisesti kaikki terveys kahvilat ovat hieman kauempana keskustan ulkopuolella. Kaipasin keskelle keskustaa kivaa kahvilaa, jossa olisi hyvät raakakakku vaihtoehdot sekä muuta terveellistä syötävää. Siksi ilahduinkin kun kuulin, että Turussa sijaitsevan Pure kahvilan tuotteita tulisi jatkossa saamaan myös Helsingin keskustassa.

Kulmasta saa lounassalaatteja, smoothieita, keksejä, paljon erilaisia kahveja, raakakaakaota (nam!) sekä tietenkin raakakakkuja. Superkahvia en ole vielä maistanut, mutta pakko testata! Salaattien pohja on monipuolinen ja värikäs sekä päälle saa valita proteiinin lähteen itse. Kasvissyöjillekin löytyy aina vaihtoehto. Vitriinissä on valittavissa useita erilaisia raakakakkuja, joten vaihtoehtoja kyllä löytyy jokaiseen makuun. Kulmassa toimii myös baristakoulu.

Kulmasta saa myös "tavallisia" leivonnaisia kuten pullia ja keksejä. Kahvilassa yhdistyykin hienosti perinteisyys sekä raakaleivonta. Kaikille löytyy kaikkea.

kulma

Hyvä paikka piipahtaa shoppailun lomassa tai muuten vain treffata kavereita tai perhettä keskellä keskustaa. Olen jo useaan kertaan kahvilassa vieraillut, viime perjantaina kävimme herkuttelemassa äidin ja siskon kanssa.