TAKAPAKKIA

P1014114.JPG

Olen aina urheillut pieniä ajanjaksoja lukuunottamatta. En ole ikinä harrastanut tiettyä lajia kovinkaan pitkään vaan vaihdellut lajeja vuoden parin välein. Olen harrastanut muua muassa jumppaa, tanssia, yleisurheilua, korista, jalkapalloa sekä ratsastusta. Sekä myöhemmällä iällä sali ja juoksu tulivat mukaan. En tiedä, mistä tämä kertoo, lieko kärsimättömyydestä tai jostain muusta. Huono puoli tässä on se, että en ole kehittynyt missäään lajissa loistavaksi vaan kaikissa olen ihan hyvä. Toisaalta, miksi se ei riittäisi? Tällä hetkellä haluan harjoittaa lajeja, joissa pääsen kehittämään sekä kestävyys- että lihaskuntoa. Jjuoksu ja salitreenit ovat isossa roolissa. Vaikka molemmista nautinkin, olen alkanut kaivata jotain joukkuelajia, jossa pääsee liikkumaan muiden ihmisten kanssa. Jokin pallopeli olisi kiva aloittaa!

Se, että pääsee liikkumaan ja urheilemaan joka päivä on melko itsestäänselvyys. Vasta kun loukkaa itsensä tai sairastuu tajuaa taas kuinka onnekas on silloin kun pystyy urheilemaan ja kehittymään koko ajan lisää lajissa, josta nauttii. Aloitin uuden treeniohjelman puolitoista viikkoa sitten ja sen mukana tuli ekstra intoa taas treeneihin. Tämä lopahti melko nopeasti pakosta kun loukkasin selän maastavetoja tehdessä. Kun vain saisi palata ajassa taaksepäin ja keskittyä paremmin liikkeen tekoon! Harmittaa niin paljon..

Pari päivää loukkaantumisen jälkeen kipu vain yltyi, jolloin oli pakko mennä lääkäriin. Sain pari piikkiä pakaraan ja lääkkeet matkaan. Nyt vain pakko lepuuttaa ja käydä leppoisilla kävelyillä. Hyvä asia on se, että liike tekee tässä tapauksessa vain hyvää. Liian pitkään makaaminen tai istuminen voi vain pahentaa vammaa. Pää pysyy edes hieman helpommin kasassa kun voi edes käydä kävelyillä. Onneksi ei tämän vakavampaa. Toivotaan, että selkä parantuisi nopeasti ja pääsisi taas treenailemaan.

P1014078.JPG

Karkasin äidin luokse viikonlopun viettoon. Teimme hyvää ruokaa ja katsoimme koko lauantai illan televisiota. Tällainenkin rentoilu tekee välillä hyvää. Ehkä tämä loukkaantuminen oli merkki siitä, että pitää hieman höllätä välillä, koskaan ei tiedä..Mutta masistelu sikseen, on nautittava niistä muista hyvistä asioista, joita elämässäni on. Syksy on tosissaan tullut. Käväisimme kävelyllä syysmarkkinoilla, josta ostimme tyrnijauhetta sekä -mehua. Niistä voisikin tehdä jonkun superherkun joku päivä. Sunnuntai ilta menee teetä juodessa, Jonnan synttäri raakakakkua tehdessä sekä television parissa.

Muistakaa nauttia!

-Krista