SUNNUNTAI BRUNSSI KOTONA

Ihanat pitkät vapaat on nyt takanapäin. Paljon oli tapahtumaa näinä viitenä päivänä. Paljon ihania juhlia, kavereita ja paljon hyvää ruokaa. Lauantaina järjestin yllätys baby showerit parhaalle ystävälleni Emmalle. Niistä voisin tehdä myöhemmin ihan oman postauksensa. Perjantai päivä ja ilta menikin ruokia ja viime hetken järjestelyjä tehdessä. Sunnuntaina tosiaan järkättiin kahden ystäväni kanssa brunssi täällä kotonani, johon kaikki toivat jotain ruokaa. Tällaisia kotibrunsseja olisi kiva viettää useamminkin. Ihanaa tehdä yhdessä ruokaa, syödä mahat pulleiksi ja jutella tyttöjen juttuja. Pelattiin myös pitkästä aikaa lautapelejä, vanhaa kunnon Afrikan tähteä. Ihan huippua!

Meidän brunssi menu oli seuraava:

  • Tuorepuuroa
  • Kauraleipää voilla, kalkkunalla ja kasviksilla + kananmunia
  • Vihersmoothiet
  • Inkivääri-omena juomaa
  • Itsepuristettua appelsiini mehua

Tuorepuuron kanssa oli vadelmia, mustikoita, puolukoita, maapähkinävoita, caylonin kanelia, taateleita, tyrnijauhetta sekä vaahterasiirappia.

Tuorepuurossa oli

  • chian siemeniä
  • kaurahiutaleita
  • mantelimaitoa
  • kaurajogurttia
  • vaniljajauhetta

Vihersmoothiessa oli

  • lehtikaalta
  • omenaa
  • ananasta
  • banaania
  • varsiselleriä
  • mantelimaitoa

Tämä omena-inkivääri juoman reseptin bongasin heti Riikka Kantinkosken ja Virpi Mikkosen Joulukirjasta, jonka sain etukäteis joululahjana tädiltäni. Taas yksi huippu reseptikirja täynnä herkullisia ruokia sekä muuta ihanaa jouluista. Halusin heti ensimmäisenä testata tätä herkullisen kuuloista juomaa. Juoma todellakin oli herkullinen ja ihanan raikas. Sopi brunssiimme täydellisesti. Muutin hieman kirjan reseptiä, alla on käyttämäni resepti.

Omena-inkivääri juoma

  • tuorepuristettua omenamehua
  • pala inkivääriä
  • 1tl vaahterasiirappia
  • ceyloninkanelia
  • kivennäisvettä

Mehusta viisi omenaa. Laita mehu, inkivääri, siirappi ja kaneli tehosekoittimeen ja sekoita. Kaada tasaisesti kahteen kolmeen lasiin ja kaada kivennäisvettä päälle.

Hyvää itsenäisyyspäivää <3

Krista