VIHREÄ GAZPACHO

Vietimme viime viikonloppuna Jonnan 27-vuotis syntymäpäivää äitimme luona. Olimme ihan vain kolmistaan, teimme ruokaa ja otettiin rennosti kotona. Suunnittelimme yhdessä kolmen ruokalajin menun. Alkupalaksi teimme vihreää gazpacho-keittoa, pääruoaksi lohiburgereita ja bataattiranskalaisia ja jälkiruoaksi oli pakko saada tietenkin raakakakkua. Äiti oli myös leiponut gluteenittoman mantelikakun. Laitamme kaikista reseptejä tulemaan, sillä kaikki ruoat olivat napakymppejä. Ensimmäisenä tulee resepti ihanasta raaka alkupalakeitostamme. Nämä perhepäivälliset ovat mielestäni parhaita tapoja viettää vapaapäivää yhdessä.

Olen muutenkin hyvin perheihminen ja tykkään viettää vapaa-aikaa perheen ja sukulaisten kanssa. Vuorotyö tuo omat haasteensa, sillä usein olen viikonloput töissä tai arkisin illat, jolloin on vaikea löytää yhteistä aikaa. Viime lauantaina kaikilla oli vapaata töistä sekä muista askareista, jolloin kerkesimme olemaan aamusta asti äidin luona.

Vaikka osan mielestä ruokavalioni (gluteeniton, maidoton, sokeriton) saattaa kuulostaa kovin rajoittuneelta, ei se ole tuonut ongelmia yhteisiin ruokahetkiin. Voimme silti tehdä samaa ruokaa kaikille, ja josta kaikki nauttivat. Olen jopa sitä mieltä, että ruokavalioni on paljon monipuolisempi tämän ruokavalion myötä kuin se joskus ennen oli.  Onneksi äiti ja sisko ovat myös kiinnostuneet terveellisestä ruoanlaitosta ja raakaherkuista. Tätinikin ovat innostuneet kokeilemaan raakaherkkuja, mikä on mielestäni huippua!

Halusimme valmistaa jotain kevyttä alkupalaksi, jottei menusta tulisi liian tuhti. Tämä keitto on täysin raaka ja vegaaninen. Ruoassa säilyvät kaikki vitamiiinit ja ravinteet, sillä keittoa ei kuumenneta ollenkaan. Valmistus on super helppoa. Avokado tuo keittoon ihanaa pehmeyttä sekä sitruuna ja minttu raikkautta. Keittoon sopii pieni pala chiliä ja valkosipulia, jolloin keittoon saa pientä potkua. Tämän tyylisiin keittoihin voi lisätä melkeinpä mitä vain vihanneksia oman maun mukaan. Suosittelen kuitenkin käyttämään avokadoa sekä jotain raikasta, jotta keitossa säilyy pehmeys ja raikkaus.

Gazpacho (3:lle)

1 keltainen paprika

½ parsakaali

1 kesäkurpitsa

1 avokado

4 isoa kourallista pinaattia

reilusti sitruunan mehua ja mintunlehtiä

1 valkosipulinkynsi

pala chiliä

kasvimaitoa

Pese vihannekset hyvin ja paloittele kaikki monitoimikoneeseen tai tehokkaaseen blenderiin. Lisää sekaan myös kasvimaitoa. Purista sitruunan mehut ja laita sekaan myös chili, valkosipuli sekä mintunlehdet. Lisäile näitä oman makusi mukaan. Itse lisäsin melko reilustikin sitruunaa sekä minttua. Pieni happo sopii hyvin keittoon.  Kasvimaidon määrä riippuu myös siitä kuinka paksua keitosta haluaa. Keiton voi jättää hieman rakeiseksi tai blendata aivan pehmeäksi. Meidän keitosta tuli juuri sopivan pehmeää ja maukasta. Pieni pala chiliä toi mukavasti potkua keittoon. Koristele vaikka siemenillä ja mintunlehdillä! Päälle voi myös vielä puristaa hieman sitruunaa tai limeä.

Rauhallista sunnuntai päivää :)

-Krista