VIIKONLOPPU BARCLEONASSA

Keväällä hyppäsimme Italian kämppikseni kanssa lentokoneeseen ja otimme suunnaksi ihanan Barcelonan. Vietimme siellä siis viiden päivän miniloman, jonka oli tarkoitus sisältää myös hieman koulunkäyntiä muutaman seminaarin muodossa. Harmikseni olin kuumeessa kun saavuimme Barcelonaan, ja en päässyt osallistumaan ainoaankaan seminaariin viikonlopun aikana. Asuimme matkan ajan ystäväni luona, joten onneksi sain siellä parannella, ja pääsinkin sitten loppumatkasta jonkin verran edes näkemään kaupungin upeita paikkoja. 

Kävimme pari kertaa kuvissa vilahtavassa Xampanyeria-tapasbaarissa rannan lähellä, ja voin todellakin suositella tätä paikkaa. Onhan se ihan kiva vaihtaa kouluseminaarit Cavan juomiseen ;) Paikka on todella suosittu, joten hetken jouduimme taistelemaan, että pääsimme tiskille asti, mutta maku ja hinta-laatusuhde olivat todellakin kohdallaan. Maksoimme euron Cava-lasista, ja bocadillo-leipäsistä muutaman euron. Aika kiva pääte rantapäivälle. Ja sopivasti muutaman askeleen päässä sieltä. 

Toinen kiva paikka oli Sant Antonin alueella oleva Parlament-katu, jolla sijaitsi monia pieniä kivoja putiikkeja, smoothie-paikkoja ja kahviloita. Päästiin jopa erään espanjalaisen leffan kuvauksia seuraamaan! Alueelle on ilmeisesti vasta äskettäin alkanut nousemaan näitä ihania pikkupaikkoja, ja se vaikutti juurikin barcelonalaisnuorten place to be:ltä. ;)

Cavaa odotellessa

Huikeet meiningit Parc Güellin huipulla

Naminam, bocadillo.

Meri!

Calders-kahvila

Palau Nacional

Ja vielä kerran, Xampanyeria

Casa Mila

 Kahvitauko ja Parc Güell

Futboool!