KESÄRETKI FISKARSIIN

Viikot tuntuvat kiitävän sellaista vauhtia, etten meinaa pysyä perässä. Pitikin kertoa viikonloppuisesta Fiskarsin reissusta, mutta en alkuviikosta ehtinyt vielä tätä tehdä. Tässäpä siis olisi. :)

Paikka vaikuttaa aika täydelliseltä. Kaikki on idyllistä, siistiä, kaunista... Pikkuputiikeissä häärävät iloiset ja avuliaat paikalliset ja kaikki tuntuu muutenkin vain olevan niin rentoa. Täälläkin (Kakskerran lisäksi) voisi olla aika kiva asustella. Saatiin kuulla kakkupaikan pitäjältä, että Fiskarsiin ei ihan niin helposti kuitenkaan muuteta - kylään pääsee, jos pystyy olemaan mukana työskentelemässä ruukkimiljöön hyväksi, esim. käsityötaidoillaan tai muulla erityisosaamisellaan.

Meidän Fiskars-päivään kuului aika paljon rentoa kävelyä ruukin alueella, herkuttelua kivassa jokirantaravintolassa ja kakkukahvilassa. Oli muuten ehkä parasta kakkua mitä olen maistanut. Nam. Käytiin vielä tutustumassa sepän pajaan, josta poikaystävän matkaan lähti kaikenlaista mielenkiintoista...

Vinkvink, ensi viikonloppuna Fiskarsissa on Maan Maut - tapahtuma, jossa pääsee tutustumaan ja maistelemaan lähiruokaa sekä alennuksella kaikkiin näyttelyihin. 

<3: Jonna