RANTAELÄMÄÄ FLORIANOPOLISISSA, BRASILIA

Ennen muuttoa Etelä-Amerikkaan minulla oli hieman erilainen käsitys minkälainen mantere on kyseessä. Kuvittelin ensinnäkin joka puolella olevan viidakkoa ja paratiisirantoja, ja Buenos Airesin olevan Etelä-Amerikan Pariisi. Kun sitten heinäkuisena iltana astuin jaloillani ensimmäistä kertaa Buenos Airesiin yllätti kylmyys ja koko kaupunki täysin. Koko paikka tuntui kalsealta ja rumalta, nukuin takki päällä hostellihuoneessani ja valkoisista rannoista ei ollut tietoakaan.

Eteläisessä osassa Lattareita ei niitä turkoosinisiä rantavesia helposti löydy, mutta löysimme kuitenkin loistavan paikan joulun viettoon, kuten ovat myös tehneet lähes kaikki argentiinalaiset kesälomailijat ;) Paikka sijaitsee Florianopolisissa Brasiliassa, parin tunnin lentomatkan päässä Buenos Airesista. Florianopolisin keskustan ulkopuolella on saari nimeltään Ilha do Santa Catarina, josta pääsee veneellä Ilha do Campechelle.

Saaren ja koko Santa Catarinan alueen tunnelma oli aivan idyllinen: värikkäitä puuveneitä, brasilialaista musiikkia, caipirinha-kärryjä työnteleviä paikallisia ja ylipäätään letkeää meininkiä. Tälläinen oli meidän epäperinteikäs, mutta ihana joulu.