VIININMAISTELUA ARGENTIINAN MENDOZASSA

Intensiivinen alkuviikko sai odotetun päätöksen kun suuntasimme punaviini-tastingiin. Tarjolla oli kuutta ranskalaista punaviiniä. Oma suosikkini oli Tannat-lajikkeesta valmistettu Rhonelainen viini.

Maistelusta tulikin mieleen viimevuotinen Mendozan reissu, jonka aikana pääsimme tutustumaan paikallisiin viinitiloihin ja punaviineihin ihanassa vuoristomaisemassa. Argentiinahan on tunnettu punaviineistään ja erityisesti Malbec-lajikkeesta, joten oli mielenkiintoista päästä katsomaan valmistusprosessia ja tutustumaan idyllisiin tiloihin kuten Trapichen tilaan. Alueeseen pääsee parhaiten tutustumaan vuokraamalla polkupyörän ja pyöräilemällä pikkukylän tiloja läpi, sillä tilat ovat lähellä toisiaan. Jos yöpyy Mendozassa Maipún kylä viinitiloineen on kätevän matkan päässä ja näyttääkin olevan suosituin näistä viinialueista. Hieman yksilöllisempää ja räätälöityä palvelua löytyi Lujan de Cuyosta.